Niiles-Jouni Aikio ja Saamen Kammin historia

Kuvateksti

Saamelainen poromies ja joikaaja Niiles-Jouni syntyi 1947 savusaunassa Inarin Lemmenjoella. Isänsä Uulan ja isoisänsä Kaapin Jounin kautta suku polveutuu Inarin ja Utsjoen kuuluisaan Aikion poromiessukuun. Niiles-Jounin äiti Inga taasen oli kuulun Salkko Niilan pojantyttö, alun perin Norjan saamelaislähtöjä.

Perhe jutasi Lemmenjoelta Ivalojoen varteen Ivalon-Mattiin 1950-luvun alussa, missä Niiles-Jounilla on nykyisinkin porotila. Ivalon-Matista Niiles-Jouni on lähtenyt porotöiden salliessa esiintymiskeikoille ympäri maailmaa. Tokio, Osaka, Milano, Moskova ja paljon muitakin paikkoja on joikattu.

Niiles-Jouni näytteli 1973 Rauni Mollbergin mainetta niittäneessä elokuvassa Maa on syntinen laulu lappalaisen poromiehen Oula Nahkamaan pääroolissa.

Niiles-Jouni on säveltänyt, sovittanut ja sanoittanut lukuisia joikuja myös muille taiteilijoille. Ainutlaatuinen saamelainen joiku on tämän myötä levinnyt laajalti ympäri maailmaa.

Yhdessä elämänkumppaninsa Annen ja poikansa Anten kanssa Niiles-Jouni on jo vuosia tutustuttanut monia kotimaisia ja ulkomaisia Lapin kävijöitä saamelaiseen elämäntapaan. Kasvaneen suosion myötä Niiles-Jouni avasi perinteisen saamelaisen ruokapaikan Saamen Kammin helmikuussa 2005 Kittilän Leville.

2023 Niiles-Jouni jäi kokoaikaisesti eläkkeelle, joten emme kuule enään hänen live esityksiä kammissa.

Saamelainen ruoka-aitta on aina koostunut metsän, maan ja veden antimista. Poro on lisäksi antanut saamelaisille ja muillekin pohjoisen alueen luonnonkansoille kaiken tarvittavan.